lauantai 27. joulukuuta 2014

Juhlan jälkeen

Joulu siis juhlittu, ja jopas oli rentouttavaa aikaa. Matkasin siis Savon sydänmaille vanhempieni luo, ja maisemat olivat kuin sadusta. Muutaman vähälumisen joulun jälkeen oikeasti talviset maisemat tulivat kyllä tarpeeseen. Aattona meillä oli juhlimassa 12 ihmistä ja 1 koira, joten hulinaa riitti kerrakseen. Mutta mitäpä sen enempää lässyttämään, kuviin siis.

Nämä ostin VIIME KESÄNÄ odottamaan joulua, kun sain halvalla. Puolukka oli valitettavasti jo hieman happamoitunut kaapissa, mutta omena oli oikein hyvää. Pullojen takia nämä tosin ostinkin, näyttivät tosi kivoilta punaisten kynttilöiden jalkoina ruokapöydässä :)

Äitin jalallinen joulutähti. Osti samanlaisen myös vuokramökille sekä mummolaan.

Mökillä joulua laittamassa vuokralaisille, järven rannassa kodalla olisi passannut vaikka makkarat paistaa.


Koirani Jack tietää, ettei allergiavapaalle mökille saa mennä sisälle karvoja tiputtamaan.

Äidin joulukoristelutaidonnäyte.

Mökkitie.




Äkkiä sisälle, tuli kylmä!

Kuusi oli koristusväritykseltään tänä vuonna punaista ja kultaa.

Koiralla ei lakki pysynyt kauaa päässä.

Lahjavuori oli melkoinen, kuin lapsena.

Miltä kilo lahjakonvehteja näyttää. Tein kummilta saatuun karkkiämpäriin mixin erilaisista saamistani konvehdeista. Niitä olenkin napsinut siitä lähtien.
Joulun rippeet ovat vielä jäljellä. Kotona koristeet saavat olla uuteenvuoteen, ja taidan vielä tuoda töistä mahdollista jämäkukkaa kotiin. Vaikka odotan joulua suunnilleen puoli vuotta vuodesta, nyt alkaa olla aika taas hyvästellä tuo juhla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti