maanantai 29. lokakuuta 2018

Lapsuuden joulun erityisyys

Aina kuulee puhuttavan, että joulu on lasten juhla, tai että juuri lapsena joulu oli se kaikista taianomaisin juhla ikinä. Monissa perheissä lahjoja ei edes hankita kuin lapsille, ja pukin vierailu on illan kohokohta. Myös monissa joululauluissa puhutaan nimenomaan lasten riemusta jouluna. Länsimaisessa perinteessä Joulupukki on joulun keskeisin hahmo, ja nimenomaan lapsille suunnattu sellainen. Kriittisesti kuluttajuuten suhtautuvana tekisi mieli sanoa, että ei ole varmasti sattumaa, että tämäkin juhla markkinoidaan lapsille: vanhemmat kun pyrkivät tekemään kaikkensa jälkipolvensa eteen tämän maagisen lapsuuden täydelliseksi tekemisessä, ja markkinat puolestaan tuuttaavat pellolle tavaraa, jota ilman lapsuus jää tietysti aivan puutteelliseksi. Olen kuullut monen muuten ihan ns. tolokun immeisen sekoavan täysin, kun kyseessä on lapseen kohdistuva kuluttajuus. Pukeutumisen kohdalla tämä voisi tarkoittaa, että itselle haetaan kirpparilta vain jotain rättiä, kun taas lapsi pitää pukea viimeisimpiin teknisiin haalareihin muodikkaissa väreissä. Muutenhan lapsen hyvinvointi joutuisi vaakalaudalle, ja vaikkapa naapuri voisi kyseenalaistaa oman vanhemmuuden. Noh se siitä kulutusjuhlakritiikistä, sitten siihen omaan lapsuuteen.

Omalta osaltani jouluihmisyys on lähtenyt varmasti liikkeelle jo lapsuudesta. Tosin kukapa lapsi ei joulua rakastaisi? Aikuisena toki joulun ihanuuden painopiste on siirtynyt krääsästä enemmän fiilistelyyn. Toisaalta sekä lapsiminä ja aikuisminä nauttivat ihan yhtä lailla esimerkiksi hyvästä jouluruuasta, kiireettömästä perheen kanssa yhdessäolosta, kauniista joulukoristeista, joulumusiikista sekä jouluelokuvien taianomaisuudesta.


Lapsuudessa joulukausi alkoi tietysti värikkäiden lelulehtien saapumisella. Luimme niitä yhdessä kaksi vuotta nuoremman pikkusiskoni kanssa, ja taisimme merkata lehteen, mitä leluja haluaisimme. Pukille kirjoitettiin hartaasti, ja toivelistat jätettiin ulkoportaille. Toiveemme taisivat olla vähän suureellisia joskus, mutta saimme kyllä ihan vain kohtuullisen määrän lahjoja joka vuosi. Eniten mieleen jääneet ysärilapsen lelut olivat "kauko-ohjattava" Godzilla (jonka ohjain oli johdon päässä), klassinen Muumitalo sekä Chillachilla. Saimme varmasti myös kaikkia järkeviä käytännön lahjoja, mutta lapsen mielipä unohtaa ne aika nopeasti. Lautapelit olivat kyllä aina tykättyjä, ja niiden parissa pyhät kuluivat nopeasti.

Oma chillachillani oli juuri tämä sama ruskea.
Rakkaimpia lapsuuden joulumuistoja on ollut Tonttu Toljanterin katsominen. Olen tosi tyytyväinen, että esimerkiksi oma nyt 12-vuotias kummipoikani on myös ollut kunnon Toljanteri-fani. Ostin hänelle pari kautta dvs:itä lahjaksi jokunen aika sitten. Toljanterissa jotenkin kiteytyy edelleen sellainen vanhanaikainen joulu, jota olisi ihana viettää. Myös aattoaamun lastenohjelmat tuli katsottua ihan siinä missä nytkin. Tosin silloin Kuuman linjan ja Lumiukon välissä tulevat ohjelmat olivat kyllä rutkasti parempia kuin nykyään...


Meillä jouluaatto on kulunut kautta aikain melko pitkälti samalla kaavalla. Joulunviettoon tulee aina isänpuolen mummoni, joka on nyt jo 90-vuoden kunnioitettavassa iässä. Lapsuudessani vietimme jouluja myös mummolassa, mikä oli ihanaa: mummo osasi taikoa tunnelmallisen joulun, ja laittoi todella hyvää ruokaa. Jossain vaiheessa isäni serkku eli kummipoikani isä muutti emäntineen naapuriimme, ja aloimme vuorotella joulunviettopaikassa. Olemme siitä asti olleet vuoroin meillä kotona, ja vuoroin naapurissa. Mummomme on edelleen aina aattona mukana tohinoissa, ja nykyisin myös minun ja siskoni miehet kuuluvat kalustoon. Kävi myös niin kivasti, että naapurit alkoivat saamaan lapsia juuri sopivasti silloin, kun me siskoni kanssa rupesimme siirtymään lapsista varhaisteineiksi. Emme siis viettäneet välissä kuin ehkä muutaman pukittoman joulun, kunnes uusille lapsille sellainen taas tarvittiin. Toimitin itsekin pukin virkaa yhtenä vuotena, kun naapurin lapsia oli vasta yksi...Tällä hetkellä vietämme ns. aikuisten joulua, kun nuorin joulunviettäjämme on 12-vuotias. Näillä näkymin seuraava lapsi istuu riisipuuroa syömässä silloin, kun minä saan lapsen. Tiedäpä sitten koska sen aika koittaa, näin savolaisittain varmaan joko hieman ennemmin tai myöhemmin.

Olemme joskus käyneet joulukirkossakin aattona, ja sen ohessa hautausmaalla. Pitäjämme pappi piti näin maallikonkin korvaan sopivan maallisia saarnoja, jossa enemmän virittäydyttiin joulun tunnelmaan kuin valistettiin uskonnosta. Uuden papin otettua joulujumalanpalvelusten pidon kontolleen pari vuotta sitten sai joulukirkossa käyminen jäädä. Harmi, sillä kirkko oli jotenkin jouluun rauhoittava paikka. En kuitenkaan jaksa kuunnella uuden tyypin tympeää uskollista hömpötystä, vaan käyn mielummin haudalla rauhassa. On upean näköistä, kun hämärtyvässä illassa koko maisema on yhtä kynttilämerta. Mielestäni vasta ukkini kuolema syksyllä 2001 aloitti perheessämme kunnolla hautausmaalla käynnin jouluperinteen, vaikka onhan siellä hieman kaukaisempiakin sukulaisia maan alla.

Lapsuudessa leivoimme aina äitin kanssa pipareita, ja edelleen pyrimme siskoni kanssa olemaan piparisavotalla yhtaikaisesti. Äitimme leipoi joskus leipää ja muita tuotteita myös joulumyyjäisiin asti, ja muutamia kertoja olimme mukana myymässä. Kouluissahan pidettiin joulumyyjäisiä, joihin vanhemmat leipoivat ja lapset askartelivat. Myös joulujen joulujuhlat olivat aina iso juttu, ja harjoittelimme näytelmiä, lauluja ja runoja viikkotolkulla. Pääsin itse esittämään joulukuvaelmassa ainakin Marian, paimenen ja enkelin roolit. Joulujuhla oli aina kiva tapahtuma, ja sinne pukeuduttiin nätisti. Kerran joulujuhlamme järjestettiin kyläkoulumme pihalla pimeässä. Ideana ihan hyvä, mutta toteutus pakkasessa ei oikein ollut paikallaanolon väärti...Vielä minun lapsuudessani joulutodistustenjakopäivänä jokainen sai lähtiessään joulupussukan, joka oli yleensä punainen paperinen pussi. Sen sisällä oli punainen jouluomena, piparia ja muutama kääreellinen konvehti tai enkelipatukka. Niistä tuli tosi ihanan jouluinen olo, ja tiesi loman alkaneen.

Meillä ei oltu eikä olla yhtään musikaalisia, joten jouluumme ei ole koskaan kuulunut laulaminen tai soittaminen. Yleensä pyhinä telkkari on päällä aamusta iltaan, jolloin on katsottu elokuvia tai lastenohjelmia ja kuunneltu sieltä tulevia satunnaisia joulukonsertteja. Aattoaamuna sohvalle tuodut peitot katoavat aattopäiväksi olohuoneesta, mutta ilmestyvät sinne usein uudestaan. Jo lapsuudessa pyhiin kuului kirjan lukeminen vällyjen välissä samalla suklaata syöden, minkä olen vastikään oppinut kuuluvan olennaisesti islantilaiseen jouluun. Hyvä islantilaiset! Lapsena jouluun kuului olennaisesti ulkonaolo lumilyhtyjen, lumiukkojen tai -majojen teon parissa tai mäenlaskussa ollessa.

Syksystä halloweeniin ja siitä jouluun

Tämän vuoden loppu tuntuu jotenkin tosi jäsennellyltä eri tapahtumien ansiosta. Tasan kuukausi sitten menin naimisiin, mikä oli tietysti vuoden odotetuin hetki. Tällä hetkellä elellään halloweenkautta, jonka jälkeen onkin jo aika siirtyä kohti joulunaikaa. Koen entistä enemmän, että omalta osaltani halloween, kekri tai miksi sitä haluaakaan kutsua, on tietynlainen siirtymäjuhla syksystä talveen. Kaikkien lehtien viimein pudottua puista ja sadon ollessa viimeisiltäkin osin korjattu voidaan alkaa vähitellen odotella pysyviä lumia, ja viettää pimeitä iltoja kynttilöiden loisteessa sohvannurkassa. Onneksi tämä syksy oli ruskan osalta erityisen hieno, joten siirtymä talveen ei ole ihan niin katkera kuin esimerkiksi viime vuonna (kun syksy jäi käytännössä puuttumaan kokonaan).



Ilmassa on voinut huomata jo jonkin aikaa selkeän käännöksen syksyisestä talviseen. Pitkä ja lämmin syksy väistyi, ja tännekin sateli ensilumi jo pari viikkoa sitten. Viime viikon lumia täällä ei nähty kuin muutamina hassuina hiutaleenrippeinä. Vietin tänään pihalla aikaa koiran kanssa etsien talvisiin ulkoistutuksiin sopivia kuusen-ja katajanoksia, sillä talvikukkani ovat vielä ihan vaiheessa. Itseasiassa terassilla on vieläkin yksi miljoonakello, joka alkaa vasta nyt olla poisheittämiskunnossa. Etsinnässä on kolmiväriset callunat, olisi vain pitänyt ostaa heti ensimmäiset silloin kun niitä vielä näki kaupoissa. Sitten kun jotain etsii, niin varmasti ei löydä: kävin meinaan viime viikolla aika monta kauppaa läpi niiden toivossa, hyllyjen notkuessa pelkkää perinteistä yksiväristä callunaa.

Meillä halloween kuluu tänä vuonna omissa kotibileissä, jotka pistin alulle itseasiassa jo häissäni kysellessäni muutamilta kavereilta, kiinnostaisiko heitä tulla. Viime vuonna siskoni piti bileet ja edellisvuonna taisimme olla poikaystävän kanssa baarissa halloweenkemuissa. En ole kuitenkaan vuosiin järjestänyt itse halloweenia, joten korkea aika ottaa perinne takaisin ohjelmistoon. Lapsena halloweenin juhliminen kuului useampaan otteeseen loppuvuoden karkeloihin. Raportoin juhlista myöhemmin, kunhan olen saanut puettua kodin karmivaksi.

Tänä vuonna joulusesonki kuluu osaltani kahdessa eri työssä: olen keikkalaisena kukkakaupassa, jonka lisäksi myyn joulukortteja pop up-pisteellä ostoskeskuksessa. Saanen siis ihan tarpeeksi jouluisuutta jo töiden puolesta. Kukkakaupalle onkin ilmestynyt vähitellen kaikkea kivaa jouluista, jota meneekin jo kaupan. Odotan innoissani sitä, kun pääsen värkkäämään jouluistutuksia, se on meinaan yksi lempparihommistani kukkien parissa, ellei jopa lempparein!



Kynttilälumi! Hiekan muodossa myytävää kynttiläainesta, jota voi pistää sydänlankojen kanssa haluamaansa astiaan kynttiläksi.
Mieleni teki tänään aloittaa jo joulumusiikin kuuntelu, mutta jätän sen sittenkin vasta halloweenin jälkeiselle ajalle. Ruokien osalta glögit, tee, konvehdit, tortut ja luumurahka ovat jo löytäneet tiensä suuhuni, jotta ehdin maistella riittävästi kaikkea hyvää tällekin joululle. Olen myös kaihoisana katsellut olisiko missään saatavilla vielä vaikkapa hyasintteja aloittamaan joulukukkakauteni, mutta luullakseni niidenkin aika alkaa vasta pyhäinpäivän jälkeen. Työmaallekaan ei ole vielä tilattu yhden yhtä jouluista kukkaa. Toisaalta olohuoneemme pöydällä on vielä hyvin kukkiva tummanvioletti orkidea, jota ei tarvitse hetkeen korvata uudella kukkivalla.


Lähipäivien puuhaani on terassin laittaminen talvikuosiin: aion tehdä havukranssin, muutamia istutuksia amppeleihin ja ruukkuun sekä ehkä keksiä jotain muutakin, millä pihalle saisi talvista fiilistä. Tekisi ehkä mieli tehdä jonkinlainen havuköynnös, mutta en tiedä, kestävätkö hermoni niin suuren oksamäärän työstämistä. Myös yläkuvan kurpitsa kaipaa kaiverrusta, elämäni ensimmäinen kokeilu sille!