maanantai 29. lokakuuta 2018

Syksystä halloweeniin ja siitä jouluun

Tämän vuoden loppu tuntuu jotenkin tosi jäsennellyltä eri tapahtumien ansiosta. Tasan kuukausi sitten menin naimisiin, mikä oli tietysti vuoden odotetuin hetki. Tällä hetkellä elellään halloweenkautta, jonka jälkeen onkin jo aika siirtyä kohti joulunaikaa. Koen entistä enemmän, että omalta osaltani halloween, kekri tai miksi sitä haluaakaan kutsua, on tietynlainen siirtymäjuhla syksystä talveen. Kaikkien lehtien viimein pudottua puista ja sadon ollessa viimeisiltäkin osin korjattu voidaan alkaa vähitellen odotella pysyviä lumia, ja viettää pimeitä iltoja kynttilöiden loisteessa sohvannurkassa. Onneksi tämä syksy oli ruskan osalta erityisen hieno, joten siirtymä talveen ei ole ihan niin katkera kuin esimerkiksi viime vuonna (kun syksy jäi käytännössä puuttumaan kokonaan).



Ilmassa on voinut huomata jo jonkin aikaa selkeän käännöksen syksyisestä talviseen. Pitkä ja lämmin syksy väistyi, ja tännekin sateli ensilumi jo pari viikkoa sitten. Viime viikon lumia täällä ei nähty kuin muutamina hassuina hiutaleenrippeinä. Vietin tänään pihalla aikaa koiran kanssa etsien talvisiin ulkoistutuksiin sopivia kuusen-ja katajanoksia, sillä talvikukkani ovat vielä ihan vaiheessa. Itseasiassa terassilla on vieläkin yksi miljoonakello, joka alkaa vasta nyt olla poisheittämiskunnossa. Etsinnässä on kolmiväriset callunat, olisi vain pitänyt ostaa heti ensimmäiset silloin kun niitä vielä näki kaupoissa. Sitten kun jotain etsii, niin varmasti ei löydä: kävin meinaan viime viikolla aika monta kauppaa läpi niiden toivossa, hyllyjen notkuessa pelkkää perinteistä yksiväristä callunaa.

Meillä halloween kuluu tänä vuonna omissa kotibileissä, jotka pistin alulle itseasiassa jo häissäni kysellessäni muutamilta kavereilta, kiinnostaisiko heitä tulla. Viime vuonna siskoni piti bileet ja edellisvuonna taisimme olla poikaystävän kanssa baarissa halloweenkemuissa. En ole kuitenkaan vuosiin järjestänyt itse halloweenia, joten korkea aika ottaa perinne takaisin ohjelmistoon. Lapsena halloweenin juhliminen kuului useampaan otteeseen loppuvuoden karkeloihin. Raportoin juhlista myöhemmin, kunhan olen saanut puettua kodin karmivaksi.

Tänä vuonna joulusesonki kuluu osaltani kahdessa eri työssä: olen keikkalaisena kukkakaupassa, jonka lisäksi myyn joulukortteja pop up-pisteellä ostoskeskuksessa. Saanen siis ihan tarpeeksi jouluisuutta jo töiden puolesta. Kukkakaupalle onkin ilmestynyt vähitellen kaikkea kivaa jouluista, jota meneekin jo kaupan. Odotan innoissani sitä, kun pääsen värkkäämään jouluistutuksia, se on meinaan yksi lempparihommistani kukkien parissa, ellei jopa lempparein!



Kynttilälumi! Hiekan muodossa myytävää kynttiläainesta, jota voi pistää sydänlankojen kanssa haluamaansa astiaan kynttiläksi.
Mieleni teki tänään aloittaa jo joulumusiikin kuuntelu, mutta jätän sen sittenkin vasta halloweenin jälkeiselle ajalle. Ruokien osalta glögit, tee, konvehdit, tortut ja luumurahka ovat jo löytäneet tiensä suuhuni, jotta ehdin maistella riittävästi kaikkea hyvää tällekin joululle. Olen myös kaihoisana katsellut olisiko missään saatavilla vielä vaikkapa hyasintteja aloittamaan joulukukkakauteni, mutta luullakseni niidenkin aika alkaa vasta pyhäinpäivän jälkeen. Työmaallekaan ei ole vielä tilattu yhden yhtä jouluista kukkaa. Toisaalta olohuoneemme pöydällä on vielä hyvin kukkiva tummanvioletti orkidea, jota ei tarvitse hetkeen korvata uudella kukkivalla.


Lähipäivien puuhaani on terassin laittaminen talvikuosiin: aion tehdä havukranssin, muutamia istutuksia amppeleihin ja ruukkuun sekä ehkä keksiä jotain muutakin, millä pihalle saisi talvista fiilistä. Tekisi ehkä mieli tehdä jonkinlainen havuköynnös, mutta en tiedä, kestävätkö hermoni niin suuren oksamäärän työstämistä. Myös yläkuvan kurpitsa kaipaa kaiverrusta, elämäni ensimmäinen kokeilu sille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti