perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulu Teneriffalla

Palasin viime yönä Teneriffan reissulta tiiraamaan melkein yhtä "jouluisia" maisemia koto-Suomen vesisateeseen. Onneksi tuonne pohjoisemmaksi on kuitenkin luvattu ihan lumista joulua.

Reissulla tiirailin tietenkin innoissani, että miten se juhla siellä oikein näkyy. Suurinta ihmetystä aiheuttivat kauppojen karkkiosastot: missä joulukarkit?? Vain joitain suklaakalentereita näkyi, sekä isommissa kaupoissa perinteiseksi espanjalaiseksi joulukarkiksi mainostettuja suklaalevyjä. Suomalaisessa R-Kioskissakin joulu näkyy valikoimassa enemmän.

Niistä muista joulutunnelman luojista sitten kuvien avulla.

Turistikrääsäkaupassa. En ole koskaan perustanut tekokuusista, etenkään muista kuin vihreistä. Ainakin tämä herätti huomiota.

Ensimmäisen illan ravintolan kammotus.

Sama lähempää. Tätä koristetta löytyi pienoiseksi kauhukseni useammasta paikasta, eli ilmeisesti paikallisten makuun sopi ainakin :D

Aina ei mene kirjoittaminen ihan putkeen. Hauska, että Kanarialla toivotetaan aurinkoista joulua.

Valohahmoista tehty seimiasetelma kauppakeskuksen aulassa.

En nähnyt mitään muuta joulukukkaa koko saarella kuin joulutähteä. Punaista ihan hurjasti ja muutama valkoinen. Kaikki julkisten paikkojen istutukset oli tehty näistä. Eipä liikaa valinnanvaraa. Kaupoissakaan ei tosiaan myyty mitään muuta.


Kosmetiikkaliikkeen kuusi oli mielestäni komea kullalla ja vihreällä kuorrutettuna.

Hard Rock Cafen kuusi oli pelkistetty ja hieman tylsä, mielestäni paikan teeman olisi sopinut näkyvän koristeluissa.

Bussista käsin napattu kaupan sisäänkäynti. Puhallettava kammotus oli kyllä ihan järkyttävä :D


Jonkun hotellin edustan porot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti