maanantai 26. marraskuuta 2018

Jouluinen lukusuositus

Jouluisia kirjoja on ihana lukea, mutta hyvien löytäminen on yhtä työlästä kuin elokuvien kohdalla. En aluksi ajatellut suositella tätä kirjaa kenellekään, mutta sen monimuotoisuus teki sen minusta lopulta lukemisen arvoiseksi. Kiitos muuten suuresti niille kirjastoille, jotka nostavat ajankohtaisia teoksia esille! Etenkin joulun alla on kiva suunnata tietylle tiskille etsimään luettavaa, eikä tarvitse penkoa kaikkea läpi. Niin löysin tämänkin kirjan.


Kirjan kantavia teemoja ovat sijaisperheys, oman elämänpolun ja elämän tarkoituksen valitseminen, joulu sekä tietenkin siirappinen rakkaustarina. Juonellisesti teos oli mielestäni jopa yllättävä, mitä ei olisi voinut alun perusteella päätellä. Dialogi on (suomennoksen takia?) melkoisen kökköistä ja imelää, mutta kirjan käännös saiturinjoulumaiseen "entä jos" -kysymyksenasetteluun teki siitä loppupeleissä todella koskettavan. Tarina lähtee liikkeelle sijaisperheestä toiseen riepotellusta Bellestä, joka pääsee vihdoin osaksi rakastavaa perhettä. Samaan paikkaan sijoitetaan myös poika, johon Bellen tulevaisuus kietoutuu hetkessä. Parin tarinaa kerrotaan kirjan alkupuoliskolla aikahyppyjen kautta, ja lopulta kipuillaan sitten erilaisten vastoinkäymisten ja päätösten suhteen. Loppu on tietysti onnellinen. En halua spoilata tämän enempää, mutta suosittelen kirjaa kaikille imelän hömpän ystäville jouluiseksi lukemiseksi. Mielellään konvehtirasian kera. Kirjalla oli myös pituutta kiitettävästi enemmän kuin perinteiset 200 sivua, joten kulutin (vaikka nopea lukija olenkin) sen parissa iltapäivän jos toisenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti