perjantai 20. marraskuuta 2015

Tämänvuotiset kortit!


Tästä lähdettiin liikkeelle.
Oikeastaan tämän vuoden joulukortit saivat alkusysäyksensä tammikuussa Pariisissa, jossa vastaan tuli koirille tarkoitettu tonttuasu. Hinta oli niin halpa, että oli pakko tuoda se omalle koiralle. Kun kohdalle sattui vielä ihana lumisateinen päivä viime talvena, niin kuvauksen pystyyn senaikaisen kämpän pihalle. Kuva sai käsittelynsä ennen kevättä ja fyysiset paperiversiot saapuivat minulle kesäkuumalla. Koskaan ei voi olla liia aikaisessa jouluvalmisteluiden kanssa.

Teen yleensä kaikista korteista ainakin pikkuisen erilaisia, niin tälläkin kerralla. Olin hankkinut setin kohokuvioisia tarroja Tigerista, mutta ne paljastuivat melkein kaikki auttamatta liian isoiksi. Hyödynsin niistä osan, sekä yhdestä lehdestä leikkaamiani tekstejä yhdessä vanhojen nauhatarrojeni kanssa koristellakseni kortit.




Tykkään siitä, että joulukorteissa on jotain henkilökohtaista. Massakortit tuntuvat usein siltä, kuin ne olisi yhtä hyvin voinut lähettää vaikkapa sähköyhtiö eikä ystävä tai perheenjäsen (ellei kortteja sitten ole oikeasti valittu hyvin). Mikäs sen parempi aihe kuin oma lemmikki, eikä korteista tule välttämättä ihan yhtä imeliä kuin valitettavasti valtaosa lapsikorteista tuppaa olemaan. Jack näyttää kuvassa siltä, kuin olisi juuri vetänyt kattilallisen joulupuuroa ja nyt odottelee pihalla Pukin saapumista. Ainakin itselleni kuvasta tulee hyvä ja jouluinen mieli :)

Jack korttientekohetkellä. Ei tainnut juuri kiinnostaa se, että oma pärstä päätyy niin monen hyllynpäälle tänä jouluna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti