tiistai 31. lokakuuta 2017

Piparkakku (kuivakakku)

Jouluisten leipomusten tuottamisen aikakausi alkaa taas vähitellen. Tein jo jokunen aika sitten piparkakkupohjaista ja -koristeista juustokakkua, mutta nyt vasta ensimmäisen oikeasti jouluisen kakun. Vastaan tuli Kodin kuvalehden piparkakku-ohje, jota teki heti mieli kokeilla. Kyseessä on siis piparkakulle maistuva kuivakakku.

En tee nykyään hirveän usein kuivakakkuja, mutta tämä oli kyllä aika hyvää. Maku on selkeästi parantunut ajan kanssa, sillä mielestäni tämä maistui kolmantena päivänä kaikista parhaimmalta. Erittäin hyvä, että kakun voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin. Minulla ei ollut kotona tomusokeria, joten sulatin hieman suklaata koristeluksi.


Kakusta tuli siis oikein hyvä, mutta jotenkin jäin kaipaamaan sattumia siihen. Ehkä suklaahippuset, rusinat tai karpalot olisivat hoitaneet sen tehtävän. Suklaa koristeena sopi mielestäni kakkuun makunsa puolesta erinomaisesti, joten ehkä kokeilisin lisätä taikinaankin suklaata ensi kerralla. Maku oli kyllä erittäin piparinen, ja tästä tykkäävät aivan varmasti kaikki piparkakkutaikinan jo ennen paistamista syövät tyypit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti