keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukukkaistutus for dummies

Jatkan päivän joulukukkateemalla jo toisen postauksen verran, koska sain sittenkin päätettyä jo tänään mitä kukkaa teen omaan jouluasetelmaani :) Tämä tulee tosin muokkautumaan vielä lähempänä joulua ainakin kerran hyasintin kestävyyden takia, mutta about tältä sen lopputuloksen pitäisi sitten näyttää.

Ajattelin tehdä samalla pienen oppaan siitä, miten itse teen joulukukkaistutukset. Moni jouluihminen osaa varmasti näitä väsätä, mutta kukista tuntemattomalle apu voi varmaan olla paikallaan. On miljoona eri tapaa tehdä kukka-asetelma, ja jokainen lopputulos on aina yksilöllinen. Samoin tekoprosessi. Tässä on nyt yksi keino.

Aluksi kannattaa miettiä ihan puhtaasti sitä, millaisen istutuksen haluaa, mihin se tulee ja millainen on kodin tyyli. Minimalistiseen ja avaraan kotiin kukat saavat olla aivan erilaisia kuin vaikkapa pienessä vanhanaikaisessa mökkerössä. Toki kukilla voi aina leikitellä ja rikkoa tyylisääntöjä, sitähän varten ne ovat. Kannattaa miettiä, haluaako kukkien jopa erottuvan muusta kodista. Poikkeava tyyli voi tehdä asetelmasta jopa mielenkiintoisemman kuin täysin muuhun miljööseen sopiva.

Kun sijoituspaikka, asetelman toivottu koko ja tyyli ovat tiedossa, on aika valita kukat. Hyasintti tuoksuu, joulutähti on myrkyllinen, amaryllis korkea. Osa kaipaa sumuttelua ja osa nauttii viileästä, osa ei siedä vetoa. Istutukseen voi ottaa haluamansa määrän kasveja, mutta otan yleensä itse kolme - eri korkuisia ja eri tyylisiä, yleensä yksi on vihreä ns. täytekukka ja yksi korkea ja näyttävä. Kannattaa mennä ihan kukkia myyvään paikkaan ja kokeilla, mitkä sopivat yhteen. Monesti huomaan itse ajatelleeni päässäni, etteivät jotkut kukat sovi/sopivat tosi hyvin yhteen, ja totuus on päinvastainen kun kokeilee. Kun kukat on valittu, valitaan sopiva astia. Toki hienon astiankin pohjalta voi lähteä muovaamaan istutusta, kuten itse tein tänä vuonna. Sain pikkusiskon poikakaverilta peltirasiassa suklaata viime vuoden joululahjaksi, ja halusin tehdä siihen totuttua laajemman istutuksen tälle vuodelle. Kannattaa miettiä astian mittasuhteita ja sitä, millaiset kukat siihen olisivat parhaat. Luonnollisesti kovin pieneen ei kannata tunkea hirveän paljon, eikä isoa kannata jättää kovin tyhjäksi. Astiahan voi olla aivan mitä tahansa korista, ruukusta, mukista, teepannusta, kypärästä aina kenkään asti. Muovitus on paras ystävä.

Muovitettu peltirasia, johon aloin asettelemaan amaryllista. Juuria piti asetella leveälle ja multaa poistaa reippaalla kädellä.
Astiat ja kukat plakkarissa? Sitten istuttamaan. Mikäli astia ei ole muovitettu tai vettä läpäisemätön ruukku, on hyvä vetää pohjalle ja reunoille muovit. Vaikka muovipussi. Hienosäätäjät voivat tehdä purkkiinsa jonkinlaisen ruukkusorituksen, mikäli on vähän huolimaton kastelukannun käyttelijä. Itse en sitä tehnyt, koska en omista ruukkusoraa.

Sitten kannattaa sommitella kukkia ruukkuun niin, että löytyy haluttu järjestys. Pienemmät eteen ja isoimmat taakse toimii aina. Seuraavaksi eikun kukkaa pois purkista, tässä vaiheessa juuristosta irrotellaan ylimääräisiä multia mikäli ruukun koko ja muoto vaativat. Multia voi ottaa säästöön ja tupata lopuksi kukkien väleihin, jotta ne saa tiiviisti.

Amarylliksen asentamisen jälkeen säädin muiden kukkien, eli hyasintin ja lamosalalin, paikkojen kanssa.
Kun kukat on viimein aseteltu paikoilleen, voi olla aiheellista miettiä jonkinlaista pintamateriaalia mullan peitoksi. Ainakaan itse en halua mullan näkyvän. Sammal on askartelijan paras ystävä, mikäli metsään pääsee. Myös pumpuli keinolumena, meriheinä ja mikä tahansa höttyrä kelpaa. Miksei myös joulunauhat. Valitsin itse sammalta, jonka hain lapsuudenkotini metsästä. Halusin luonnollisen fiiliksen tähän istutukseen. Käytän toisinaan myös meriheinää, sekin on kivan luonnollista.

Kaikki kolot piiloon.
Vielä on loppusilauksen aika. Jäikö joulukoristelaatikkoon vielä jotain, minkä haluaa istutustusta koristamaan? Koristeilla voi piilotella aukkokohtia tai muuten täydentää istutusta. Jokin kiva hahmo tai koristetikku elävöittää kummasti. Niin kivoja kuin kynttilät ovatkin, niin kukat ja kynttilät eivät sovi yhteen - kukat lakastuvat nopeammin kynttilän läheisyydessä. Käytin itse Napapiiriltä Joulupukin pajakylästä ostamaani tonttutyttöä sekä Salaiselta jouluystävältä (tästä paketista lisää myöhemmin..) saamaani valoketjua.




Kun koristeet on aseteltu, tadaa, istutus on valmis!



Innostuin alunperin tuosta lamosalalista, jonka halusin ehdottomasti istutukseen. Myös hyasintin ottaminen oli itsestäänselvää. Amaryllis päätyi mustana hevosena mukaan, sillä se oli vaaleanpunainen. Tämä on pieni kompromissi sille, että isäni (jonka luo menen jouluna) tykkää eniten amarylliksista, kun taas itse halusin vaaleanpunaista. Luultavasti hyasinttikin vaihtuu jouluksi vaaleanpunaiseen, jopa kahteen. Istutuksessa on tarkoituksella tilaa, mikäli innostun siihen lisäämään vielä jotain. Toisaalta se toimii ihan näinkin. Valoketju oli yllättävän hyvä lisä, se tuo kivasti tunnelmaa istutukseen. Piilotin sen patteriosion istutuksen taakse toiselle puolelle muovitusta, se ei näy sieltä ja on turvassa. Tästä alkaakin se parin viikon kestävä säätö, että saan amarylliksen kukalle juuri sopivasti jouluksi..! On muuten oma hommansa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti