torstai 27. marraskuuta 2014

Joulumusiikkivalintani

Huomasin olevani tämän marraskuun hieman vähemmän jouluun virittynyt kuin aikaisempina vuosina. Aloitin tosin jouluvalmistelut korttien askartelun muodossa jo lokakuussa. Marraskuussa olen työstänyt kandiani, joten ajatukset ovat ollee hieman muualla ja ehkä pieni stressikin päällä. Eilen kuitenkin koulupäivän loppuessa päätin, että nyt se alkaa - joulumusiikkikausi! Tiedän musiikin merkityksen omien tunnetilojeni luontiin, sillä on ihan älytön merkitys. Joulumusiikki on minulle rakasta, ja usein vuoden ainoat kirkkokäyntini sijoittuvat joulun alle kauneimpiin joululauluihin tai aaton istuntoon juuri musiikin takia. Raskaamman musiikin suuntaan kallistuvana lempijoululevyni ovat tietysti pitkälti Raskasta joulua-sarja, joten tämänvuotinen uutuuslevy Raskasta joulua 2 oli iloinen uusi tuttavuus.


Olen tykännyt aiemmista RJ-levyistä, etenkin surumielisistä Tontusta ja Joululaulusta. Uuden levyn eka sinkkujulkaisu tuli eilen katsottua myös videon muodossa, mutta täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt kyseiseen kappaleeseen. Video sen sijaan oli oikein hyvä, erikoinen ja erilainen mutta silti joulun tunnelmaa henkivä. Levy oli sinänsä hieman liikaa toistoa aikaisempiin vuosiin, mutta mikäs siinä - perinteitähän täytyy olla :) Olin tosi iloisesti yllättynyt, kun levystä oli julkaistu nyt myös englanninkielinen versio. Toivon kovasti, että hevi-ihmiset ympäri maailmaa löytävät levyn ja antavat sille sen ansaitseman arvostuksen. Livenä on myös tosi kiva kuulla näiden levyjen vetoja eri artistien esittäminä, ja harvoin yleisökään osaa millään keikalla yhtä hyvin lyriikoita laulaa mukana. Tässä kuvia parin vuoden takaa, kun olin Turun Klubilla tunnelmoimassa. Mukana menossa olivat ainakin Marco Hietala ja Ari Koivunen:









Suosikkejani levyn ja sen edeltäjien laulajista on vaikea nimetä, koska jokainen on niin huiman hyvä. Täytyy kuitenkin mainita Marco Hietala, joka minulla Nightwish-fanina on aina sydäntä lähellä. Hänen lisäkseen lempilaulajani on...

...ihana Jarkko Ahola! Aikaisempina vuosina en ole jostain syystä havainnut hänen upeaa Ave Maria-levyään, mutta nyt tutustuin sekä siihen että tämänvuotiseen uutuuteen. Kaiken hevirämeen keskellä kaipaan aina rauhallisempaakin joulumusiikkia, johon tämä herra tarjosi nyt vastauksen. En pääse yli siitä, miten näin komea ääni voi lähteä noinkin pienestä miehestä! Olen menossa tulevana viikonloppuna Jarkkoa katsomaan kirkkokonserttiin, joka on ensimmäinen kerta, kun näen häntä soolona (aiemmin olen käynyt hänen AHOLA-bändinsä keikoilla, joita suosittelen myös). Odotan tosi innolla.

Jarkko Aholan levytykset eivät kuitenkaan mielestäni yllä herkkyydessään versiolle Walking In the Airista, jonka hän veti Tartu Mikkiin-ohjelmassa yhdessä naiskollegansa kanssa joitain vuosia sitten. Veto jätti silloin kylmät väreet pitkäksi aikaa, sillä kappale on joululauluista ehdoton suosikkini ja spontaani veto toimi häiritsevän hyvin. Tässä linkki tuohon upeaan esitykseen.

Ehkä kaikista vanhimmat oikeasti fanittamani joululevyt ulottuvat aikaan, jolloin olin kova Antti Tuisku-fani. Nyt musiikkimakuni on kehittynyt täysin toiseen suuntaan, mutta etenkin tuo Minun jouluni 1 kuuluu edelleen jokajouluiseen soittolistaani. Tykkään Antin äänestä etenkin rauhallisissa ja tunnelmoivissa kappaleissa, ja jotenkin jouluperinteitä on niin kovin hankala katkaista. Joulunahan nyt yrmeäkin hevari saa olla hieman herkkis ;)


Kielikysymyksestä sen verran, että itselleni joululauluissa suomi on melkein poikkeuksetta se ainoa oikea. Olen sen verran äikkänörtti ollut aina, että oma kieli välittää tunnetilat kaikista parhaiten. Lisäksi englanninkielinen joulumusiikki tuppaa usein olemaan joko yli-pirteää tai enemmän svengaavaa, mikä taas ei ole minun juttuni lainkaan. Mutta kyllä ainakin Twisted Sisterin joulukama silti uppoaa pieninä annoksina..:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti