perjantai 7. syyskuuta 2018

Puuhat alkaa kääntyä jouluun...

Tänä vuonna minulla on erityisen hyvä hillitsijä joulupuuhien aloittamiselle ihan liian aikaisin: kolmen viikon päästä menen naimisiin, ja siitä viikon päästä lähden häämatkalle. Eli olen vasta lokakuun puolenvälin jälkeen niinsanotusti aivot nollatussa tilassa, ja voin keskittyä jouluun kunnolla. Häät ovat vieneet ajatuskapasiteetista melkoisen ison siivun jo kauan, ja "onneksi" ne ovat pian täällä. Loppuvuosi onkin osaltani tosi ihanaa aikaa, kun on näinkin monta juttua, mitä odottaa!

Alkavaan syksyyn on ollut muutenkin nyt ihan uutta ajateltavaa, sillä toteutumme vihdoin pitkäaikaisen haaveemme:


Haimme viime kuussa kolme karitsaa! Nyt ne huutavat pihassa, välillä tarhassa ja välillä irti, kukin omalla persoonallisella äänellään. Näen jo mielessäni, miten ihania jouluisia kuvia voin näiden villahousujen kanssa ottaa lumen tultua...Isona tavoitteenamme on ollut perustaa oma sekalainen eläinseurakuntamme kotipihaamme, mutta kunhan se kotipiha olisi oikeasti omistuksessamme, niin lauma pääsisi vihdoin villiintymään toden teolla. Itselläni eläimet ovat aina kuuluneet jouluun, ja muutenkin tuoneet kotoisaa fiilistä. Toivottavasti vuoden päästä saan jo suunnitella joululeivontaa omien kanojen munista...Ihan niin käsityöihminen en ole, että saisin tehtyä näiden kamujen villasta lankaa, saati siitä langasta vaikkapa sukkia.

Jouluisiin syyspuuhiin on kuulunut myös aloitettu kranssitehtailu. Kaverini tilasi minulta vapain käsin toteutettavan kranssin, ja äitini haluaa viime vuoden tapaan sekä itselleen että vuokramökeille kullekin oman kranssin. Vihreä havu inspiroi minua nähtävästi edelleen, mutta meinaan hakea seuraaviin sidontapuuhiin myös kanervaa. Tässä kaverille huomenna lähtevä kranssi.


Tein itselleni keväällä "ympärivuotisen" kranssin, mutta teen varmaan joulun lähetessä myös ihan havukranssin itselleni. Sinertävä kataja houkuttaisi eniten, ja sitä päätyi myös ensimmäiseen äidilleni lähtevään kranssiin.

Sitten vähän kaupallisempiin puuhiin. Etsin jo viime talvena itselleni ihanaa pyjamapaitaa, sillä edellinen Disney-teemainen oli ihan kulahtanut ja siihen oli pinttynyt jotain outoa likaa. En kuitenkaan löytänyt sopivaa. Nykyinen asuintalomme on sen verran viileä talvella, että täällä sydäntalvella todellakin kaivataan lämmintä vaatetta myös öisin. Siksi ihan mitkään pitsihepeneet eivät todellakaan toimi. Eilisellä kaupunkireissulla satuin kurkkimaan H&M:n alennusvaaterekkiin alusvaateosastolla, ja mitäs sieltä osuikaan silmiin! Kokonainen jouluinen pyjamasetti seitsemällä eurolla.


Paidassa on ihana pehmeä pörrösisus, mikä oli yksi hankintakriteerini. Pyjaman housut ovat leggins-tyyppiset tiukan harmaat. Olen settiin harvinaisen tyytyväinen, ja se on tosi mukava päällä. Sovitin ensin punaista, joulukuusen kuvallista yöpaitaa, mutta se huusi joulua ehkä vähän liikaa - jopa minulle! Tämä sen sijaan menee koko talvikauden yökkäristä, koska se ei tunnu itselleni liian jouluiselta. Varmaan kiitos hillittyjen väriensä. Rekissä oli useampiakin jouluisia yövaatteita, ja muutenkin tuntuu, että kaupoissa on edelleen paljon joulukamaa alelaareissa. Nythän se paras joululahjojen ostoaika juuri on, ennen kuin kaikki muutkin survoutuvat sinne kauppaan. Olen itsekin kurkkinut aleja sillä silmällä, mutta mitään ei ole vielä tarttunut mukaan. Oma lahjaosteluni onkin tältä vuodelta vielä täysin vaiheessa, ja olen vasta suunnitellut valmiiksi kaksi lahjaa, puhumattakaan todellisista ostotoimenpiteistä. Nämä kaksi henkilöä ovatkin ne ainoat, joille lahjan keksiminen on helppoa. Ehkä vaan väsään kransseja ja leivon muille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti