torstai 30. marraskuuta 2017

Joulukorttikaupassa


Postailu on jäänyt hyvin vähäiselle lähiaikoina johtuen kahdesta seikasta: uudessa työssä aloittamisesta ja muutosta. Voin muuten sanoa, että tuntuu suhteellisen ruuhkaiselta hoitaa nämä kaksi asiaa samaan aikaan, ja samalla yrittää ylläpitää normaalia elämää :D

Niin eli siis joulukorttien maailmaan. Korttikauppa on pyörinyt hyvin myyntipisteessämme jo marraskuun puolella. Ostoskeskuksen aula on hyvä myyntipaikka, sillä siitä on väkisin kuljettava ohi muissa kaupoissa asioidakseen. Kortit ovat monelle heräteostos, jotka on vaan tehtävä, ja eteen sattuvat kortteja pursuavat ständit herättävät nopeasti ostohalut.



On ollut mielenkiintoista seurata, miten ihmiset valitsevat kortteja. Valtaosa tutkailee tarjontaa hartaasti, ja valitsee kortit huolella. Vain yksi asiakas on nappaillut sattumanvaraisia kortteja. Hän sanoi, että aivan sama millaisia ne kortit ovat :) Yleisintä on poimia sieltä ne omasta mielestä kauneimmat yksilöt. Myyntipisteemme valikoima on todella kattava, joten valinnat hajoavat todella paljon. Suosikeiksi ovat kuitenkin tuntuneet yksittäisistä korttikategorioista muodostuneen glitteriset, rauhalliset maisemakortit. Tykkään niistä kyllä itsekin todella paljon. Postauksen kuvituksena joitain suosikkejani korttien valikoimasta.





Ihmettelen, että loppujen lopuksi yllättävän harva valikoi selkeän uskonnollisia kortteja. Vain muutaman asiakkaan olen havainnut ostavan yksinomaan enkeleitä ja jeesuslapsia esittäviä läpysköitä, valtaosalle muuten maallisten korttien sekaan saattaa jokunen kristillisempikin päätyä. Makuja on selkeästi monia, ja tonttu-ja eläinkortit ovat edelleen vankassa asemassa. Toisaalta on mielenkiintoista, että omat suosikkini eivät liikukaan juuri ollenkaan - esimerkiksi muumikortteja menee huomattavasti vähemmän kuin oletin, ja myös tuo hassu karhun ja poron risteymä on saanut jäädä ständiin vain muutamien huoliessa sen mukaansa.



Tämä on siis niitä glittermaisemakortteja, joita on mennyt paljon.
Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen, että tein kortit jo itse. Olisin nimittäin pulassa, jos minun pitäisi valkata tuosta valtavasta valikoimasta mieluisimmat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti