keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Joulukodin rakentaminen

Muutin siis tosiaan uuteen asuntoon kuun vaihteessa, joten minulle oli aika loogista alkaa laittamaan sinne joulua jo heti muuton yhteydessä. Ei olisi ollut mitään järkeä laittaa vaikkapa muita verhoja hetkeksi ja vaihtaa ne sitten jouluisiin versioihin. Käytännön puolesta myös jouluvalojen ripustelu oli perusteltu teko, sillä asunnossani ei ole vielä kaikkia tarvittavia kattovalaisimia...


Uusi pallovalosarja tarttui mukaan Tokmannilta kun oli tarjouksessa. Olen halunnut tämmöistä ei-sesonkivaloa jo kauan, tätä voi pitää hyvin ympäri vuoden.

Oksa tuotu Lapista jonkun tekojärven rannalta.
Tältä siellä siis näyttää nyt jouluisuuden puolesta. Makkari on vielä saanut olla rauhassa, mutta olohuoneen ikkuna ja sohvapöytä saivat jouluisen ilmeen. Olkkarin sisustus on nyt punasävyinen, joten tuon sinne myös lähemmäs joulua mentäessä lisää juuri perinteisiä joulun värejä. Makuuhuone sen sijaan on sininen, joten sinne päätynee sinistä, valkoista ja hopeista koristetta sitten aikanaan. Tosin laitoin sinnekin jo nyt tähden ikkunaan, hups...


Kynttilöiden kaverina metsäkävelyltä löytämäni luu, millehän otukselle lie aikanaan kuulunut.



Tämä keli on kyllä ollut omiaan nostamaan joulufiilistä. Lumipeite ja lumisade antavat maisemalle ihanan säväyksen, ja koko kämppäkin tuntuu heti valoisammalta kun lumi heijastaa sinne ulkoa valoa. Mieleni tekisi hirveästi mieli hankkia jo joku jouluinen kukka. Tänä vuonna vaaleanpunaiset joulutähdet ovat jotenkin miellyttäneet omaa silmää, vaikka yleensä en tykkää mistään joulutähdistä yhtään. Jollain tapaa olkkarini näyttäisi nyt huutelevan sellaista. Katsotaan kuitenkin, mitä alan himoita kun näen erilaisia vaihtoehtoja. Luultavasti hankin ainakin jossain vaiheessa niitä perus hyasintteja jo niiden tuoksun takia...

2 kommenttia:

  1. Paljo toi pallovalosarja makso? Houkuttais aika paljon, mut meillä on kyllä tarpeeks jo valoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tarjouksessa ehkä kympin kieppeillä, mutta siellä ei vissiin ollu noi muutenkaan kalliita. Sit oli kokovalkoisia ainakin lisäksi. Onhan mullakin näiden lisäksi vielä kaksi valosarjaa...mutta onpa tarpeeksi sitten kun on joskus isompi kämppä :D

      Poista