Kivoiltahan nämä taloset näyttävät, kun kääräisin ne sellofaanihuntuun ja ripottelin päälle runsaasti tomusokeria. Lähempää tarkastelua nämä eivät missään nimessä kestä, kuten kuvista huomaa. Taloihin tuli koristeiksi karkkeja saajien maun mukaisesti. Meinasin tehdä talon myös itsellemme, mutta sattuneista vitutussyistä kyseinen projekti jää aikaisintaan ensi vuosikymmenelle.
Adventtiviikonloppu oli osaltani suhteellisen vauhdikas, ja alkoi Jarkko Aholan kirkkokonsertilla Iisalmessa. Koska olin töissä ja ruuhkan takia saapuminen paikalle viivästyi, saimme aivan kusiset paikat, joista ei näkynyt Jarkon vilaustakaan. Toisaalta tämä antoi mahdollisuuden oikeasti keskittyä vain musiikkiin. Omalla toivelistallani oli Walking In The Air, Sylvian joululaulu, Mielenrauhaa ja Tonttu, joista vain jälkimmäistä ei kuultu. Koko seurueemme oli jälleen erittäin vaikuttunut Jarkon upeasta äänestä. Itse vertasin Jouluradiosta kuulemaani erittäin ankeaa versiota Sylvian joululaulusta Jarkon vetoon, ja en vain ymmärrä, miksi joku ei-tulkitsija, jonka ääni kuulostaa lähinnä eskariopelta, yleensäkään pääsee tuon upean biisin radioon esittämään. Etenkin, kun meillä on näin upeita laulajia olemassa. Kuuntelen nykyään autossa vuoroin Jouluradiota ja Radio Rockia hypellen kanavalta toiselle, eli Jouluradio lähtee jäähylle heti a cappellan tai liian uskonnollisen laulun törähtäessä ilmoille.
Viikonloppu jatkui kahden illan mittaisilla pikkujouluilla kaverin mökillä. Jaoimme perinteiseen tapaan pikkujoululahjat, kuten kahtena aikaisempanakin vuotena. Arpaonni suosi minua jälleen veteen laitettavalla munalla, jollaisen sain viimekin vuonna. Dino on nyt kasvamassa vedessä, ja pääsee kirjahyllyyn edellisen vuoden kuoriutujan kanssa. Porukastamme kyllä näkee, että olemme tunteneet toisemme lapsesta asti - juttujen taso ja lapsekkuus ovat ihan omissa sfääreissään aina, kun kokoonnumme saman katon alle.
Loppuvuosi on minulle töissä kiireistä aikaa, ja pikkujouluissa tuntui pitkästä aikaa siltä, että ihan oikeasti rentouduin ja rauhoituin. Mielenrauhaa tarvittaisiin muutenkin kuin biisin muodossa tähän maailmaan sekavaan. Töiden lisäksi lähes kaikki vuoden sosiaaliset menot ja keikat tuntuvat sattuvan juuri tähän kuukauden sisälle. Toisaalta ihan hyvä, että raskas työ lomittuu raskaiden huvien lomaan. Pikkujouluissa pääsimme myös vihdoin kurkistamaan kaverini kanssa toisillemme tekemiimme joulukalentereihin joulukuun ensimmäisen päivän koittavan kirkkaan aurinkoisena.
Päivitän useamman luukun avattuani sisällöstä, mutta kaverini oli siis päätynyt paketoimaan paketit yksitellen. Koko komeus oli pärekorissa, jonka palautan joulun jälkeen. Vein joulukalenterin myös kummipojalleni, joka viritteli pussukkansa innoissaan seinälleen naruun.
Availen itse joulukuun ajan myös suklaakalenteria, koira herkkukalenteria ja mieheni kirpeiden karkkien versiota, jonka hankin hänelle yllätyksenä. Onneksi kanoille ei taida olla omaa joulukalenteria, sillä olisin varmaan puolihankkinut vahingossa senkin.
Olen hankkinut jo joulukukkia valmiiksi viileään, sillä en varmaan ehdi töiden häsellyksessä miettiä yhtään mitään omaan jouluun. Ikean amaryllis alkoi jo aueta viileässä, joten nostin sen suosiolla paraatipaikalle.
Muuten tämän vuoden joulun laittaminen huushollissamme edellyttää edelleen verhotankojen uusintaa ja pakkelointia, ja siirtyy ainakin tämän viikon loppupuoliskolle. Toisaalta tuntuu, että nyt ei ole edes hätä laittaa vielä joulua, vaan sitä voi tehdä ripotellen vähitellen. Mikäs kiire se on valmiissa maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti