sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Joulupukin piilopirtti Mikkelin Kenkäverossa

Olen kesän mittaan muistanut koko joulun olemassaolon vain harvakseltaan. En ole jouluihminen sanan varsinaisessa merkityksessä mitenkään ympärivuotisesti, vaan about tammikuulta syyskuun alkuun mietin ihan muita asioita. Nyt kuitenkin Asuntomessujen yhteydessä kävin Kenkäverossa, ja muistin siellä sijaitsevan Joulupukin piilopirtin. Eli ihan must see vaikkakin keskellä kesää!



Pirtti oli kaikkinensa todella söpö pikkunähtävyys Kenkäveron yhteydessä. Paikka sijaitsee ikään kuin Kenkäveron muiden nähtävyyksien takana omassa rauhassaan, mutta jotenkin toivoin sen olevan vieläkin paremmassa piilossa - eihän Pukki nyt keskellä putiikkeja ja muuta voi ihan piilossa olla. Itse mökki oli todella söpö, ja henki sopivasti samaa vanhanaikaisuutta mitä esimerkiksi Joulupukin pajalla Napapiirillä on. Tuli oikeasti semmoinen fiilis, että täällähän kuka tahansa viettäisi kesäänsä mielellään, ja etenkin Pukki. Seinien taulut kertoivat, että Pukki tykkää nikkaroida ja tehdä keksintöjä pirtissään. Lapsille oli myös joku aarteenetsintähenkinen juttu, mutta emme sitä messuhopun takia tutkineet sen enempää. Mökissä oli tosi paljon kivoja yksityiskohtia, ja siellä voi myös yöpyä halutessaan. Olisi varmasti kiva kokemus.






Viileä kesä on saanut etenkin lähiaikoina ajatukset kääntymään usein tulevaan syksyyn ja vähitellen aloitettavaan joulun valmisteluun. Yhtään lahjaa en poikkeuksellisesti ole vielä tähän mennessä ostanut, eli olen todella myöhässä siinä suhteessa. Jokunen idea on kuitenkin pyörinyt mielessä. Alemyynnit olisivat kyllä loistava aika lähteä bongailemaan lahjuksia itse kullekin, joten ehkä teen jonkun reissun lähiaikoina kaupunkiin. Viime joulun jälkeen pääsin vihdoinkin muuttamaan maalle, joten joulunkin fiilistelyyn tulee ihan oma uusi sävynsä tulevalle syyskaudelle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti